Ensimmäinen treeniviikko

Kuva

Alkuun ajatuksia tästä ”äkillisestä” lajinvaihdosta. Monet kyselivät että mites sä nyt noin yht’äkkiä päätit alkaa bodaileen?

Historianihan menee niin että 15 vuotiaana päätin että että haluan näyttää Arnoldilta, ostin punttipenkin kotiin ja aloin nostelemaan. Vuosi vierähti kotona reenatessa mutta sitten rohkaistuin lähtemään kaupunkiin etsimään salia (asuin tällöin oulussa). Sieltähän löytyikin juuri minulle sopiva sali (PT GYM) jonka omistaja Pasi Timonen kilpaili tällöin kehonrakennuksessa.(mm.PM 2 vuonna 1995 alle 80kg). Sieltä sain huippuoppia kuinka kehonrakennus harjoittelua tehdään ja minkälaista ravintoa tulee nauttia. Siihen jaksoon tuli treenattua hyvin mutta silloin nuoruus vei miestä hauskanpitoon joten riittäävää kurinalaisuutta ei riittänyt että olisi kisalavalle asti päässyt.

Vuosia vierähti välissä etten treenannut mitään mutta sitten kun päätimme Marjon kanssa laittaa salin pystyyn niin tutustuin kahvakuulaurheiluun, laji on erittäin mukava ja haastava sekä erittäin monipuolisia ominaisuuksia vaativa. Ennenkaikkea lajin parissa on uskomatoman mahtavia ihmisiä. 

Itsellä kuitenkin jatkuvasti oli ajatuksissa se 15 vuotiaana keksitty haave. Nyt kun on elämä hyvin säännöllistä ja lapsetkin jo hiukan isompia niin nyt on aika yrittää tätä haavetta alkaa toteuttamaan uudestaan.

Ensimmäinen viikko treeniä on nyt takana ja mahtavat on fiilikset! Toki tässä vasta totutetaan kroppaa taas body tyyliseen treeniin, mutta heti on sellainen tunne että lihakset kyllä muistaa mistä tässä hommassa on kyse!

Tässä alussa treeni on 3krt./viikko. Treenit on lyhyitä ja intensiivisiä. Kaikissa liikkeissä olennaista on vain se että paine pysyy treenattavalla lihaksella, käytettävällä painolla ei juurikaan ole merkitystä. Samoin palautumisen määrää yritän korostaa, päivä työni raudoittajana on kuitenki jonkin verran fyysisesti kuormittavaa joten pitää olla tarkkana että saa riittävästi lepoa.

Pääpiirteittäin treeni on sellaista että 1-2 lämppäsarjaa ja sitten 1 työsarja/liike, tauot sarjojen välissä n.1min. Esim.tänään treenasin selän ja olkapäät, koko treenin kesto lämmitelyineen kesti 65min. Parasta oli se että olkapäihin sai tosi hyvän paineen! Olkapäät on aina ollut hyvin vaikeat treenattavat mulle mutta nyt kyllä sai hyvän tuntuman!

Tästä jatketaan, viikon päästä lisää!

-J-

 

Mainokset

One response to “Ensimmäinen treeniviikko

  1. Hyvä Jani! Hyvin vielä muistan kovat treenisi sekä kuntosi PT-Gymiltä. PT-Gymiltä sitä itsekin sai hyvän alun treeneihin ja vinkkejä sinulta!

    Olen myös todennut, että kun keskittyy lihastuntumaan enempi kuin isoihin painoihin niin saa parempaa tulosta aikaan lihasmassan suhteen. Treenatessa ajatus mukana kokoajan lihaksessa ja hyvällä ryhdillä, jo pukkaa painetta lihakseen 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s