Levon tärkeys

No niin, viimeksi lupailin päivitellä tätä viikottain mutta taas vierähti melkein kaksi viikkoa ennen ku ehdin näihin puuhiin.

Edellisen postauksen jälkeen treenit on ollut aikamoista vastoinkäymistä, Kevyt viikko ei nyt riittänyt palauttamaan kehoa ja väsymys rupesi vaivaamaan. Mielenkiinto treenaamista kohtaan alkoi hävitä ihan täysin ja kävi jo mielessä ettei tästä tule mitään. Oli vain hetkellisesti niin paljon eri hommia että unet jäi vähille ja kaikki mukavatkin asia oli vaan pakollista suorittamista. Kävin jo varalta ottamassa verikokeet että löytyykö sieltä mitään mikä selittäisi tämän väsymystilan. Kokeiden tulokset tulevat huomenna joten onpahan sitten tietoa niistäkin. Mutta uskon että tässä on vain kysymys todellakin unen puutteesta. Eilen kahdet mini päikkärit ja siihen päälle 8 tunnin yöunet niin jopas oli miehellä jo eri olotila tänään ja vedettiin ihan huippuluokan jalkatreeni.

Eli haluan korostaa kaikille kehitystä haluaville treenajille unen tärkeyttä, mikäli tuntuu että yöunet ovat heikot niin silloin on syytä ottaa treenistä päivä tai pari lepoa ja sitten kun unet normalisoituu niin palaa treenin ääreen. Totuushan on että lihas kasvaa levossa:)

Tänään tuossa laadittiin hiukan suunnitelmia tuleville kuukausille. Helmikuun loppuun asti pyritään nyt lisäämään massaa, Sitten maaliskuun alusta otan 12 viikon harjoitus dietin niin saa vähän osviittaa että kestääkö päänuppi diettaamista ollenkaan ja näkeepähän että onko tuon rasvakerroksen alla yhtään lihasta:) Tarkoitus ei ole ottaa loppuun asti vietyä kisadiettiä mutta alle kympin rasvoihin olisi tarkoitus vetää. Saa sit nähdä miten käy.

Mutta nyt lähden nukkumaan!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s