Ajatuksen voimaa, Marjon kolmas treeniviikko

Kun aloittelin kahvakuulaurheilua, tuntui että ei ollut paljon tarvetta miettiä henkisten voimavarojen tärkeyttä urheilusuorituksessa. Tulokset kasvoivat hyvällä treenillä ja tekniikan hiomisella. Jokaisessa kisassa sai tehtyä oman uuden ennätyksen. Mutta sitten kun se tuli se ensimmäinen kisa missä tulos ei ollutkaan parempi kuin oma ennätys… Miten päästä yli epäonnistumisesta? Olinko asettanut itselleni liian suuret tavoitteet? Olinko treenannut liikaa/liian vähän/menikö kuntohuippu jo? Epävarmuus. Alkaa olla jo sillä tasolla että tulokset eivät kasvakaan enää kovilla harppauksilla, vaan jokaisen toiston yli oman ennätyksen eteen täytyy tehdä kovasti työtä.

Viime aikoina olenkin miettinyt paljon näitä juttuja. Mentaalinen harjoittelu on osa-alue johon aion kiinnittää huomiota enenevässä määrin. Käytännössähän kisatilanteen lisäksi mieliala täytyisi olla paras mahdollinen myös jokaiseen treeniin. Aiemmin olen käyttänyt jonkin verran mielikuvaharjoittelua kisatilanteessa, käynyt läpi etukäteen kisan kulkua ym. Nyt yritän siirtää samanlaista ajattelua jokaiseen treeniin. Mietin treenin läpi mielessäni etukäteen ja tehdessä keskityn täysin siihen mitä teen. Ja vaikka kuinka keskittyisi ja suunnittelisi niin joka kertahan treenitkään ei kuitenkaan voi mennä täydellisesti, niin ei sitten jää murehtimaan liikaa vaan keskittyy taas tulevaan. Käykäähän muuten lukemassa painonnostaja Anni Vuohijoen blogikirjoitus 20.4.2015 Henkinen valmennus http://anni.vuohijoki.com/blog/ , hyviä ajatuksia aiheesta!

Viime viikolla 3xvoimatreeniä ja 2xlenkkiä. Maanantain treeni:

Tempaus 16kg 120 toistoa

Tempaus 20kg 60 toistoa

Tempaus 24kg 22 toistoa

Maastaveto 60kgx10, 80kgx8, 90kgx6, 100kgx4

Neg. leuanveto 4×5

Hauis 3×10

Vatsaa 3×20

Voimakasta alkavaa viikkoa kaikille! Tämän viikon treeneissä mukana Tiivi http://www.tiivi.fi/fi

TiiviIMG_0035

Mainokset

One response to “Ajatuksen voimaa, Marjon kolmas treeniviikko

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s