Kesäkuulumisia

Ensimmäiseksi suuret kiitokset tukijoille! Kisamatkaan saatiin rahat kokoon vaikka vielä alkuviikosta hiukan jännitti… Matka on maksettu ja liput taskussa.

20150528_124439

Treenit sujuu hyvin ja on seesteinen mieli. Meille tuleekin rauhallisempi kesä mitä keväällä suunnittelimme. Emme siis laajennakaan vaan jatkamme entisissä tiloissa muutamin muutoksin. Vaihdamme salin toimiston aukioloaikoja vastaamaan paremmin muuttunutta tilannetta.

Alkukesä on mennyt mukavissa merkeissä. Viime viikolla päästiin kauan odotettuun Judas Priestin konserttiin. Jani järjesti kaiken viime marraskuussa minun synttärieden kunniaksi. Ja kyllä kannatti keikkaa odottaa! Aivan huikea meininki!

Lapsilla loppui koulu ja alkoi uusia harrastuksia. Koleaahan tuolla kenttien reunoilla on ollut mutta en ole vielä luopunut toppatakista! Haluan välttyä näiltä alkukesän flunssilta mitä usealla muulla kuuluu olevan. Allergialääkkeen lopetin viime viikolla ja sen takia hiukan niiskututtaa, mutta ei haittaa, virtaa on taas paaaljon enemmän eikä nukuta koko ajan.

Mieli lepää myös pihahommissa joita olen aina tykännyt tehdä. Ei sillä että niissä minun puuhailuissa siellä sen kummemmin mitään logiikkaa tai järkeä olisi. Lähinnä siirtelen vuosittain kaikkea paikasta toiseen koska ”sehän näyttää paljon paremmalta tuolla toisessa paikassa”… 🙂 Tärkeintä siinä on itse puuhastelu ja ajatusten lepo.

20150611_111253

Lauantaina mennään koko perheellä Kiuruvedelle kahvakuulaurheilun veteraanien SM-kisoihin. Ovat muuten ensimmäiset Suomessa järjestettävät veteraanien kisat. Olen ilmoittautunut 16kg biathloniin mutta teen pelkän tempauksen koska työntöä en ole nyt treenannut ollenkaan. Näin saan vielä yhden kisaharjoituksen ennen EM-kisoja. Omaa ennätystä lähden hakemaan, pitäkäähän peukkuja!

– Life is good!

– Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito – eikä sekään niin kovin tärkeää!

-Marjo-

P.S. Etsin töitä, vinkatkaahan jos jossain on paikkoja avoinna!

Treenejä tukemassa myös Suomenselän Osuuspankki

IMG_0447

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s