Huh, huh, mikä matka! Sekä itse kisareissu että koko valmistautuminen kisaan. En usko että pystyn vielä mitään tarkkaa analyysiä kirjoittamaan, menee varmaan vielä hetki, ennen kuin kunnolla tajuaa mitä kaikkea tässä on tapahtunut.
Kisamatka alkoi to-pe yönä kun ajettiin lasten kanssa Helsinkiin ja lento Varnaan oli sitten varhain perjantaiaamuna. Matka sujui hyvin ja päästiin hotellille ennen kisapunnitusta. Aika lämmin ja aurinkoinen päivä oli mutta viileämpää kuin etukäteen olin ajatellut. Kisapunnitus meni ok ja nähtiin muita maajoukkueen nostajia. Lauantaina olivat juhlalliset avajaiset johon joukkueella osallistuttiin. Avajaisten jälkeen mentiin käymään perheen kanssa merenrannalla ja silloin huomasin että Olga ei ole ihan kunnossa. Hän ei jaksanut touhuta kuten normaalisti ja nukahtikin sitten aurinkotuoliin. Ensin ajattelin että no jospa hän on vain vielä matkasta väsynyt ja tarvitsee vain pienet päiväunet mutta illalla hänelle nousi sitten kuume. Seuraava päivä sunnuntai minulla meni Olgan kanssa tiiviisti hotellihuoneessa. Olga ei syönyt mitään mutta joi vettä ja särkylääkkeellä saatiin aina kuume laskemaan hetkellisesti. Jani ja Jesse kävivät kisapaikalla katsomassa suomalaisten miesten nostoja ja auttoivat siellä kuulien mankkaamisessa ym. ja lähettivät minullekin tuloksia. Syömässä käytiin aina vuorotellen, koska Olga nukkui suurimman osan päivää.
Ihan rauhallisella ja odottavalla mielellä olin kisan suhteen. Sain rauhassa miettiä ja suunnitella kisaa ja ei ainakaan tullut liikaa oleiltua kuumassa auringonpaisteessa tai muuta. Ihan luottavainen olin omaan kuntoon. Maanantaina oli sitten oma kisapäivä. Nosto oli iltapäivällä. Aamulla kävin pienellä lenkillä ja ehdin syödä pienen lounaan. Olgakin jaksoi lähteä meidän kanssa kisapaikalle. Selvitettiin lavanumero ja oli hyvin aikaa lämmitellä. Edellisen päivän perusteella ja aamun nostojen perusteella näytti kuitenkin siltä että harva pääsi edes omiin ennätyksiin tai jopa alisuoritti. Ja muutama nostaja tuli lavalta ja sanoi että ei missään nimessä olisi edes kannattanut yrittää lähteä normaalia treenitahtia. Olin edelleen kuitenkin ihan luottavainen, tunsin ettei ainakaan lämpö vaikuttanut minuun, päinvastoin, tykkään nostaa vähän lämpimässä. Kisapaikka taas sinällään oli pieni, nostopäivän edetessä, salin ollessa täysi katsojia tunsi miten happi oli sieltä vähissä.
Nostoon kuitenkin lähdin hyvällä energialla ja päätettiin että lähden aivan suunniteltua tahtia. Ja kahdeksaan minuuttiin asti meni juuri niin kuin oli suunniteltu ja tahtia millä on jo pitkään tehty treeneissä. Oikealla kädellä tein neljä minuuttia ja loput kuusi piti mennä vasemmalla, kuten aina ennenkin. Seitsemän minuutin kohdalla vauhti hiukan hidastui mutta siltikin ihan suunnitellun tuloksen puitteissa. Sitten jostain syystä kahdeksan minuutin kohdalla ote kirposi. Olin joutunut siirtymään hiukan erilaiseen tekniikkaan koska alkoi tuntua että jostain syystä ote vaan alkoi vasurilla hyytyä, vaikka normaalioloissa pystyn sillä tekemään seitsemänkin minuuttia. Mutta kuitenkaan ei ollut mitään syytä olettaa että kuula vaan tipahtaa, en ollut ehtinyt lähellekään niitä raakoja toistoja mitä yleensä kisan lopussa olen välillä tehnyt. Ja siinäpä sitä sitten käveltiin lavalta pois. Seurasin vielä erän loppuun. Skotlantilainen voittaja oli aivan suvereeni ja meistä muista ei olisi ollut parhaanakaan päivänä hänelle vastusta. Me muut ollaan jo jonkin aikaa nostettu suunnilleen samanlaisia tuloksia ja tälläkin kertaa tulokset olivat lähellä toisiaan ja tiukka kisa oli, minulle siis sijoitukseksi viides. Aivan järjetön pettymys tuo oma tulos! Mutta kauan ei ollut aikaa murehtia, täytyi heti päättää nostanko seuraavana päivänä vai menenkö tällä samalla 161 tuloksella sarjan 35-39 v kisaan. Ja kyllä oli niin kova pettymys etten päässyt suunnittelemaani tulokseen että päätin nostaa myös seuraavana päivänä. Mikään paikka ei ollut edes kipeänä noin lyhyestä suorituksesta, ei kädet auki, ei mitään, ihan niin kuin ei olisi mitään tehnyt 😦
Seuraavaan päivään samalla kaavalla kuin edelliseenkin sillä erotuksella että valvoin suurimman osan yötä, Popedan ”Onhan päivä vielä huomennakin” soidessa päässä 😀 😀 ja Olgan heräillessä kuumeisena juomaan vettä useampaan otteeseen. Aamulla ennen kuin muut heräsivät, kävin lenkillä ja lähdin kisapaikalle ennen muuta perhettä koska nyt nosto oli aamulla ja ajattelimme että Jani tulisi lasten kanssa vain minun noston ajaksi. Tällä kertaa olo oli vielä rauhallisempi kuin edellisenä päivänä, kisapaikkakin oli aamusta paljon happirikkaampi. Ainoa jännitysmomentti oli kun minun nosto oli sanottu olevan 10:45 ja juuri ennen kymmentä seinälle ilmestyi uudet lähtölistat jossa nostoaikana 10:30. Lähetin Janille tekstiviestin ja toivoin että ehtivät katsomaan. Ehdin jo asennoitua että he eivät ehdi tulla mutta juuri jonossa lavalle Jani tuli lasten kanssa. Ja silloin viimeistään ajattelin että nyt tämä menee hyvin. Noustiin lavalle ja aloin rauhallisesti tekemään. Tein suht rauhallista tahtia, tuntui että voimia olisi ollut enempäänkin mutta aina kun vähän kiihdytin tahtia, tuomari huomautti liian lyhyestä yläasennosta. Päätin sitten että teen kuitenkin varman päälle ja tein ihan erityisvarmat lukitukset. Vähän enemmän se söi otetta mutta tavoitteena tällä kertaa oli tosiaan täydet kymmenen minuuttia ja näin tehtiin! 171 toistoa. Täytyy kyllä sanoa että vaikka tuomari oli tarkka, niin täydet pisteet hänelle ammattitaidosta. Hän varmaan huomasi että tuijotin vaan hypnoottisesti aikaa ja kun hän antoi huomautuksen, hän nousi seisomaan ja näytti kädellä että varmasti huomaan hänen merkkinsä. Kiitos myös maajoukkueen kokeneelle nostajalle Pääkkösen Markolle, hän seisoi aivan lavan vieressä ja sanoi vielä mitä tuomari ohjeisti. Tästä oli kovasti apua, taisin olla aika muissa maailmoissa. Kuulin kyllä taas myös kannustuksen katsomosta, kiitos kaikki! Kerran katselin muihin kilpailijoihin päin kun kuulin että jonkun kuula osui alustaan, jolloin nosto pitäisi keskeyttää mutta kaikki vain jatkoivat nostamista niin luulen että kuulin sitten väärin.
Noston jälkeen tuulettelin täyttä kymppiä ja paranneltua tulosta sekä kyselin irlantilaisilta kanssanostajilta että miten kävi, minulla ei siis ollut aavistustakan mitä muut oli tehnyt, puhumattakaan sijoituksesta. Ja taisin siinä itkeä ilosta ja helpotuksesta, samalla itkettäen muitakin maajoukkuekavereita J Olin saanut itselleni varmuuden että kunto oli ajoitettu oikein. Aamulla kun nostolistat olivat muuttuneet, sinne oli tehty myös käsin kirjoitettuja korjauksia, osaa sarjoista oli muutettu tai yhdistelty eikä edelleenkään oltu varmoja sijoituksesta. Kun Jani kävi joukkueenjohtajan kanssa selvittämässä asiaa, alkoi käydä ilmi että olen voittanut Euroopan mestaruuden sarjassani! Ja taas itkettiin ja naurettiin! Ja taas oli kiire hotellille, Olga vaikutti aivan uupuneelta, kun päästiin ulos kisapaikalta hän oksensi pihalle, ressu oli pinnistellyt aivan tosissaan jaksaakseen koko noston ajan. Ja päätettiin sitten suoraan mennä lääkärille tarkistamaan ettei mitään vakavampaa hänellä ole. Onneksi lääkärikin kuitenkin sanoi että ei ole mitään sen kummempaa, aika parantaa. Palkintojenjako oli puoli kolmelta ja siihen asti sanoin kaikille että en usko että olen voittanut, en ennen kuin oikeasti seison siellä ylimmällä korokkeella, Jessellä alkoi jo naurattaa koko homma 🙂
Palkintojenjakoon odottaessamme märehdin vielä omaa tulostani enkä edelleenkään osannut oikein muuta ajatella. Onneksi yksi meidän kokeneimmista maajoukkuenostajistamme, Terhi Ahonen sanoi siinä minulle että nämähän olivat Marjo vasta sinun ensimmäiset EM-kisat. Muutamalla lauseella hän rauhoitti mieleni ja älysin että voisihan tästä nauttiakin. Ja kieltämättä kyllä se aika hienolta tuntui nousta siihen keskikorokkeelle Suomen väreissä!!
Mukavaa oli nähdä ensimmäistä kertaa livenä koko kisaorganisaatio ja miten hommat hoituu. Aiempina vuosina olen kuullut hiukan kritiikkiä miten koko homma saattaa olla sekavaa ja että kisakuulat eivät sovi kaikille, myös välillä kuulee kritiikkiä tuomarityöskentelystä tai että tulee ylimääräisiä muutoksia ym. Mutta ainakin minun silmiini nämä kisat sujuivat tosi mallikkaasti ja tuomarityöskentely oli todella ammattimaista. Näki että kisoja oli järjestämässä kokenut porukka. Nostajana tarvitsi vain odottaa että sai tietää oman nostoajan ja sitten nostaa. Tietysti jos tykkää kovasti etukäteen mietiskellä sarjoja ja sijoituksia niin voihan se olla että muutokset sarjoissa harmittaa mutta itse ainakin keskityn omaan tekemiseen enkä muuhun spekulaatioon. Niin no, onhan se varmaan ehkä hiukan helpompi nostaa jos tietää etukäteen että sarjassa on vain 1-3 nostajaa, mitali on ainakin varma jos saa edes yhden noston lavalla ährättyä, mutta en tiedä, kun ei ole omalle kohdalle tällaista sattunut. Minun mielestäni on myös aivan sama minkälainen kuula on, joka lavalle oli oma kuulansa ja sillä mentiin mikä kohdalle sattui.
Kiitokset koko maajoukkueelle ja johdolle, olen saanut olla mukana huikeassa tapahtumassa. Ollaan yhdessä koettu kaikki suuret tunteet, ei varmaan voi muu kuin toinen nostaja käsittää miltä tuntuu kävellä pois lavalta pettymyksen jälkeen tai toisaalta nousta sinne palkintokorokkeelle. Kiitokset vielä myös kaikille tukijoille sekä seuralle Kiilat Hockey ry:lle. Ja viimeisenä kiitokset Janille ja perheelle. Ja tähän ne sanat loppuukin. Ei vaan riitä sanat miten paljon kunnioitan Jania. Hän on ainoa ihminen joka tietää mitä kaikkea tähän vuoden jaksoon on loppujen lopuksi mahtunut. KIITOS!
Vielä en todellakaan tiedä jatkosta. Tietenkin jossain mielen pohjalla on haave MM-kisoista mutta aika kaukainen sellainen. Sen ainakin tiedän, että jos sinne pääsisi lähtemään niin rahoituksen olisi oltava kunnossa aiemmin kuin nyt kävi usean sattumuksen summana ennen EM-kisoja. Olisi yksi huoli vähemmän. Perhe meillä tietenkin matkustaa porukalla. Janin valmentajana on oltava mukana ja en osaisi kuitenkaan olla lapsista pitempää aikaa erossa. Kovempi huoli olisi jos sillä aikaa lapsille sattuisi jotain täällä Suomessa.
Mutta näitäpä mietin jossain vaiheessa. Nyt hetki rauhoitutaan. Mitalikahvit on jossain vaiheessa, ilmoitetaan aika ja paikka kun ne selviää. Videot nostoista ehkä laitetaan joskus jos ne uskallan edes itse ensin katsoa 🙂 Ja kuvia laitetaan nettisivulle kunhan ehditään. Kiitos kaikille jotka olette myötäeläneet!
-Marjo-
Koutsin korneri:
Eipä ole paljon lisättävää edelliseen. Olen kyllä tosi ylpeä siitä millaisen suorituksen Marjo sai tehtyä kaikkien erinnäisten vaiheiden jälkeen. Me ollaan aina lähdetty kisoihin ensisijaisesti parantamaan omaa tulosta eikä miettimään sijoituksia. Senpä takia nostojen jälkeen oli pettynyt olo. Toki Euroopan Mestaruus lämmittää mutta hampaankoloon jäiJ.
Myös kaksi muuta valmennettavaani Minna Lilja(KiurU) ja Matti Lappalainen(KiurU) saivat kisoista tuliaisiksi mitallit. Minnalle hopeaa sekä yleisessä että veteraaneissa ja Matille pronssi veteraaneissa.
Tämä projekti on nyt onnellisesti ohi Mestaruus taskussa ja ennen kaikkea kaikki terveinä kotona! Kiitokset minunkin puolesta kaikille tukijoille!! Ilman teitä tämä projekti ei olisi ollut mahdollinen!
-Jani-
jmkuntosali 