Diettiä takana 5 viikkoa

Lauantaiaamu ja jännityksellä puntarille. Aamupaino 80,5kg eli -400g oli taas viikon aikana karissut pois. Otinpas ihan väli valokuvan vertailun vuoksi.

tässäpä ensin lähtötilanne:

IMG_1394

Ja sitten tämän aamun selkä kuva:

IMG_1639

Että näin. Omasta mielestä homma on edennyt oikein kivasti vaikka nälkä on kyllä ollut ihan huikea! Aamusta sitten ajeltiin ouluun ja siellä menin inbody mittaukseen. Tässäpä kuva tuloksista:

IMG_1661

Eli laitteen mukaan äijän rasvaprosentti ois 10,4. En tiedä sitten minkä verran luotan tuohon laitteeseen mutta pakkohan tuohon on kohtuu tyytyväinen olla. Paikka jossa mittaus tehtiin on oulun limingantullin prisman apteekki. Siinä vaan heräsi epäilykset kun kotona puntari näytti 80,5 ja söin aampupalan ja siitä pari tuntia niin tuo laite näytti painoksi 79,9kg.

Edellisen kerran mittaus tehtiin juuri samalla laitteella lokakuussa 2014 silloin painoin 90,9 ja rasvat oli 16,3. Siitä tilanteesta on koneen mukaan hävinnyt lihasta 2,6kg ja rasvaa 8,4kg.

Eipäs siinä hommaa jatketaan sillä alunperin tavoite oli päästä alle 10 rasvoihin ja tässähän on vielä 7 viikkoa diettiä jäljellä joten hyvillä mielin eteenpäin. Hauskinta on että treenitkin kulkee koko ajan paremmin. LC täkin pystyy tekeen jo 30 kilosilla ilman selkäkipuja ja dipissä tuli taas PR kun 32,5kg lisäpainolla tein 8 toistoa.

Tänään onkin sitten herkuteltu oikein kunnolla ja tankattu kehoon enrgiaa, kävin tuossa iltapalan jälkeen puntarilla niin lukema oli 83,8 eli 3,2kg nousua päivän aikana (ja kaikki lihasta:)).

Vaan nyt nukkumaan ja kohti ensi viikkoa.

Mainokset

Diettiä takana 4 viikkoa

Huh, pari viikkoa ollu semmoista lentoa ettei ole kerennyt tännekkään mitään jaarittelemaan:) Junnujen jääkiekkokausi pyörähti tuossa käyntiin ja sehän tietää myös koutsille lisää duunia. Mahtavalla fiiliksellä lähdettiin jäälle ja aika lailla pysstyssäkin pysyttiin:) Mutta sitten itse diettaamiseen. Vaikka arkirutiinien ja töiden yhteen sovittaminen on hiukan haastavaa niiin hyvin on dietissä pysytty ja vähän alkaa jo tulostakin näkyä. Monesti ihmiset sanoo että on hankalaa noudattaa ruokavaliota kun on kaikenlaisia menoja. Noh, otetaanpa esimerkiksi vaikka mun tiistai päivä. Herätys klo 4.15 kahvi ja vitskut naamariin ja töihin Lujalle. klo 6.00 aamupala (kahvitauko), klo 9.00 välipala (toinen kahvitauko) klo 11.30 lounas(ruokatunti) työt päättyy klo 13.30 ja olen kotona klo 14 jolloin välipala. Tämän jälkeen ruuanlaittoa ja lasten läksyistä huolehtimen. Klo 16 pieni ateria ja n.16.20 jäähallille siellä treenien veto 17-17.50 kotona n.18.20 josta suoraan treenaamaan kotona n.19.40 ja iltapalan sekä seuraavan päivän työssä syötävien eväiden valmistelu. Tähän kun sitten lisätään muuttuvat tekijät eli missä lapset milloinkin menee, kaupassa käynnit, pihahommat yms. niin aika haipakkaa saa mennä. Mutta hyvällä sunnittelulla ja valmistelulla kaikesta selviää. Nukkumaan olisi päästävä aina viimeistään klo 22.00

Tosiaan dietti on edennyt hyvin ja nyt on kiristetty ruuvia sen verran että joka lauantai pystytään pitämään tankkauspäivä. Paino oli nyt lauantaina 80.9kg eli n.4,5kg on lahteny neljässä viikossa. Tankkauspäivä nostaa painoa n.1,5 – 2kg mutta se on jo seuraavan viikon ti tai ke yleensä hävinnyt. Tankkauspäivänä syön paljon kaikkea mitä mieli tekee, etupäässä normaalia ruokaa mutta vähintään yhden suklaalevyn ja jäätelöä syön myös.

Se täytyy vielä mainita että treenit on kulkenut aivan uskomattoman hyvin vaikka paino laske koko ajan. Kuulan kisaliikkeissä on reeneissä tullut jopa omia uusia reeniennätyksiä ja leuanvetoja ja dippejä en muistaakseni koskaan ole tehny tälläisten lisäpainojen kanssa. Uskon että suuri vaikutus treeneihin on hyvillä lisäravinteillä ja oikeanlaisten ruokien syönti treenin ympärillä. Tarkempaa tietoa mitä syön ja mitä ravinteita käytän tulee myöhemmässä vaiheessa diettiä.

Nyt tämä lähtee nukkumaan:)

2.diettiviikko

Toinen viikko diettaamista takana ja hienostihan tämä homma etenee. Kyllä oli jo välillä aika tiukilla tuon nälän suhteen, kelloa piti tuijotella moneen otteeseen että joko saa syödä:) Mutta nälissään oleminen kyllä tuotti tulosta, -700g oli tullut paino alas viikossa. Nyt  lauantain aamupaino oli 82,2kg. Enisimmäiset 14 päivää mentiin ”tankkaamatta” eli joka päivä syötiin täsmälleen samanlailla.

Tänään 15. diettipäivänä oli sitten ensimmäinen tankkauspäivä. Tankkauspäivänä otan kaloreita joka suhteessa enemmän mutta pääasiallisesti hiilihydraattien määrä on huomattavasti normipäivää enemmän. Tänään tankkaukseen kuului makaroonia, jäätelöä ja leivoksia normi dietti eväiden lisäksi. Varovasti laskien tänään tuli n.4700kcal kun normi diettipäivä on ollut 2700kcal:)

Tästä eteenpäin dietti muuttuu siten että joka 7.päivä tankkaan. Diettipäivät tiukkenee hieman eli n.40g hiilareita lähtee pois huomisesta alkaen, katsotaan ollaanko viikon päästä enää yhtään järissään:)

Tähän mennessä olo on ollut koko ajan erittäin hyvä vaikka nälkä onkin ollut kova. Treenit on kulkenut jopa todella hyvin, keskiviikon ja lauantain treeneissä tekeminen lähenteli jopa parasta mitä se on koskaan ollut. Keskiviikkona tempausta 30kg:n kuulalla 6min ihan ok tahdilla. Tähän olin jopa aika tyytyväinen ja eilen minulle aina niin vaikeaa LC:ä 2x24kg hyvä 6 minsaa. Kuntopiiri taas osoitti sen kuinka huono peruskunto meikäläisellä on mutta eiköhän sekin tästä parane.

Positiivisinta on se että paikat ei ole kauheasti nyt vaivanneet. Jopa oikea polvi jonka kierukassa on repeämä ei ole vihoitellut näissä treeneissä.

Mutta nyt lepäämään että jaksaa taas huomenna olla nälissään:)

-J-

1.viikko diettiä takana

No niin se alkas ensimmäinen dietti viikko olemaan voiton puolella. Homma tuntuu toimivan erittäin hyvin, aloitus painosta hurahti ensin turhat nesteet pois ja nyt viikon aikana tippui 400g. Puntari näytti aamulla 82,9kg. Nälkä on mutta sehän on vain sen merkki että aineenvaihdunta pelaa.

Tärkeintä tässä hommassa on hyvän ateriarytmin säilyttäminen. Itselläni se tarkoittaa sitä että aina kolmen tunnin välein on ateria. Töitähän se vaatii että että rytmissä pysyy, esimerkiksi tänään päivä meni Jessen jalkapallo turnauksessa, Lähtö oli aamulla klo 10 ja takas kotona oltiin puoli seitsemän maissa illalla. Aamulla valmistin kolme ateriaa kylmälaukkuun niin hyvin pärjäsi. Pelipaikalla ollut grillimakkaran tuoksu oli kyllä käydä ylivoimaiseksi mutta sinnittelin kasviksilla ja tonnikalalla:)

Tästäpä se on hyvä jatkaa. Ajattelin ensin että treenien osalta en kauheen tarkasti ohjelmaa suunnittele mutta kylläpä se tuohon paperille vain ilmestyi. Jonkin sortin kuulan heiluttelua kai siinä pitäsi tehdä. Perjantaina tuli kokeiltua miltä 36:set tuntuu ja raskaathan ne oli:)

http://youtu.be/LaF-E4rXLQs

Nyt pitänee painua nukkumaan sillä huomenna olisi vuorossa pesäpalloa junioreilla:)